På svenska
In English

Etusivu
Tietoa leiristä
Historiaa
Ilmoittautuminen
Osallistujat
Leirin ohjelma
Leirilehti
Tuotteet
Palautetta

Suomen Partiolaiset

Teknistä tietoa

Merimieskirkko

Suomen Merimieskirkko on evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta toimiva kristillinen järjestö, joka vastaa osaltaan ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten ja merenkulkijoiden sekä Suomeen saapuvien kauppa-alusten henkilökuntien hengellisistä ja sosiaalisista palveluista.

Merimieskirkko toimii suurimmissa satamissa ympäri maailmaa. Kun Satahangalle kokoontuu noin 1 500 Partiolaista ympäri Suomea ja jonkin verran myös maamme rajojen ulkopuolelta, niin pitäähän merimieskirkon tarjota palveluitaan sielläkin. Leirillä toimiva merimieskirkko on ekumeeninen.

Merimieskirkon yhteydessä toimii yksi leirin kahviloista. Sieltä saa ennen ja jälkeen hartaushetkien kahvia ja aina tuoretta pullaa.

Pisteen johtaja on Antti-Jussi Pulli ja kahvilaa pyörittää Asta Häyrynen kumppaneineen, molempien lippukunta on Simpsiön Karhut. Muut pisteessä toimivat ovat ympäri suomea, pääasiassa Pohjanmaalta.

Lisää tietoa Suomen Merimieskirkon toiminnasta voit käydä katsomassa

Suomen  merimieskirkot ry


Teksti ja kuvat Petteri Häyrynen
(C) Satahanka Web Team 1998 --- Last updated 05.02.98 --- satahanka98@www.partio.fi